Hyppää pääsisältöön

Uusi startti Espoon aikuislukiosta

Blogi | 17.02.2022
Inari Rostedt aloitti lukio-opinnot heti peruskoulun jälkeen. Elämässä tapahtuneet asiat veivät kuitenkin voimavarat opiskelulta ja opinnot keskeytyivät. Tilanteen muututtua paremmaksi Rostedt jatkoi opintojaan Espoon aikuislukiossa, jossa opinnoissa eteneminen on joustavaa ja opettajat ymmärtävät erilaisia elämäntilanteita.
""

22-vuotias Inari Rostedt on kevään 2022 ylioppilas Espoon aikuislukiossa. Lukio-opinnot hän aloitti seitsemän vuotta sitten Tapiolan lukiossa. Voimavarojen hiipumisen myötä opinnot kuitenkin keskeytyivät. Kun Rostedt alkoi voimaan paremmin, oli aika palata lukio-opintojen äärelle.  

”Oli sellainen elämäntilanne, ettei ollut kaikki voimavarat käytettävissä, joten piti ottaa hieman taukoa. Halusin kuitenkin saattaa opintoni loppuun. Kun voimavarat olivat taas kunnossa, oli hyvä jatkaa”, Rostedt kertoo. 

Opiskelu aikuislukiossa sopi Rostedtille hyvin, sillä opinnoissa voi edetä joustavasti ja tehdä töitä samalla. Opettajat ymmärtävät erilaisia elämäntilanteita ja Rostedt suosittelee aikuislukiossa opiskelemista esimerkiksi ruuhkavuosia eläville. 

”Osa opiskelijoista on perheellisiä tai käy töissä, joten opettajat ymmärtävät hyvin, jos ei pääse aivan jokaiselle tunnille. Ei tarvitse juosta kilpaa kellon kanssa ja miettiä, kuinka saa yhdistettyä työt ja perhe-elämän opiskeluun”, Rostedt toteaa. 

Inari Rostedt katsoo kameraan käsi niskan takana ja hymyilee.

Inari Rostedt

Jatkopolkujen joukosta on tärkeää löytää se, mitä itse haluaa 

Aikuislukiossa Rostedt sai hyväksi luettua suuren osan aiemmista opinnoistaan. Omniassa hän on opiskellut esimerkiksi paljon pitkää matematiikkaa, kemiaa ja kaikki terveystiedon ja biologian kurssit. Joitain päivälukiossa suorittamiaan kursseja hän on halunnut käydä uusiksi, jotta asiat ovat ylioppilaskirjoituksissa hyvin muistissa. 

”Psykologian ja terveystiedon olen jo kirjoittanutkin”, Rostedt kertoo. 

Ainevalintojen perusteella vaikuttaisi siltä, että Rostedtilla on jatkopolku mielessä. Onko näin? 

”Aluksi mietin, että psykologiaa olisi kiva päästä opiskelemaan. Haluaisin päästä tilanteeseen, että viiden vuoden päästä olisi jo ammatti ja sitten voisin lähteä opiskelemaan lisää. Olenkin miettinyt, että jos hakisin opiskelemaan sairaanhoitajaksi ja erikoistuisin psykiatriseen sairaanhoitoon”, hän avaa suunnitelmiaan.  

Rostedt on myös kiinnostunut työskentelemään kädentaitojen parissa. 

”Olen pienestä pitäen tykännyt tehdä nukeille huopakankaasta vaatteita ja olen kavereista se, joka korjaa rikkinäiset vetoketjut ja lisää toppeihin pitsireunukset”, Rostedt kertoo. 

Vanhemmat ovat kannustaneet häntä esimerkiksi autojen verhoiluun, erilaisten koristemaalausten tekoon tai suvun kellosepäksi. 

”Mietin kuitenkin aina, että onko tämä se mitä itse haluan. Vaihtoehtoja on paljon”, Rostedt naurahtaa. 

Ikkunan edessä oleva kasvi virkatussa telineessä ja pitsillä koristeltu kori pöydällä.

Inari Rostedtin tekemiä käsitöitä.

Espoon aikuislukion opettajat saivat innostumaan vaikeistakin aiheista 

Espoon aikuislukion henkilökunta saa Rostedtilta kiitosta. Osaavat opettajat ovat saaneet innostumaan haastavistakin aineista. 

”Kemia ei ole koskaan ollut minulle vahvuus, mutta kemian maikka osasi opettaa asiat niin, että mielenkiinto säilyi. Opettaja kysyi oikeat kysymykset ja tsemppasi, jolloin asiat ymmärsi, vaikka ei olisi ollut aiheesta vahvaa pohjaa”, Rostedt kuvailee. 

Teksti: Milla Granlund
Kuvat: Inari Rostedt

Takaisin ylös
Tagit:
Oppiminen Omniassa
Ammattitaito
Oppimisympäristöt