Hyppää pääsisältöön
Koronaohjeet Omniassa

Tekstiilipaja auttoi näkemään oman työn merkityksen

Blogi | 29.10.2021
Espoon Viherlaaksossa sijaitsee Omnian Nuorten Tekstiilipaja, jossa valmistuu tuotteita myyntiin OmniaShopiin. Pajalla nuoret pääsevät myös tekemään asiakkaiden tilaamia töitä sekä suunnittelemaan ja toteuttamaan myös omia myyntituoteideoita. Tekstiilipajalla työskentelevälle Lauralle pajatoiminta on antanut itsevarmuutta ja opettanut arvostamaan omaa tekemistä.
Sinisille ja vaaleanpunaisille kankaanpaloille tehtyjä maalaustöitä sekä kirjontatyö. Värimaailma on vihreää ja lilaa.

Nuotti-valmennuksesta Omnian Nuorten työpajatoimintaan siirtynyt Laura kävi valmentajansa kanssa ulkoiluttamassa tämän koiria. Valmentaja oli myös kuljettamassa Lauran muuttolaatikoita, kun hän muutti Leppävaarasta Kirkkonummelle. Kelan tukema Nuotti-valmennus on tarkoitettu nuorille, jotka tarvitsevat tukea tulevaisuuden pohtimiseen ja arjen pyörittämiseen. Valmennuksessa tehdään sellaisia asioita, jotka tuntuvat nuoresta luontevilta.

Kuntouttava työtoiminta tarjoaa laaja-alaista tukea

Osana Nuotti-valmennusta Laura etsi valmentajansa kanssa työkokeilupaikkaa. Hakiessaan netistä tietoa mahdollisista työkokeilupaikoista Laura löysi listauksen Omnian Nuorten työpajoista ja kiinnostui lähes kaikista.

”Mietin sitten, että mikä olisi minulle pehmein aloitus ja se oli kuvataide, joka oli ennestään tuttua. Olin myös juuri muuttamassa Leppävaarasta Kirkkonummelle ja Taidepaja oli sopivasti siinä aseman tuntumassa”, Laura kertoo.

Lauran työkokeilu muuttui parin kuukauden jälkeen kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Palvelukokonaisuus tarjosi paremmin Lauran tarvitsemaa tukea. Tällä hetkellä hän on vielä kuntouttavassa työtoiminnassa, mutta se muuttuu työkokeiluksi lokakuun lopussa.

Kuntouttava työtoiminta on palvelukokonaisuus, joka on tarkoitettu pitkään työelämän ulkopuolella olleille henkilöille, jotka tarvitsevat myös sosiaalihuollon palveluita. Työkokeilussa tavoitteena on puolestaan selvittää, onko työnhakijan osaaminen ajan tasalla, millainen työ tai ala kiinnostaa ja millainen on sopiva urapolku.
 

Vaaleanpunaisella kankaalla on kaksi heijastinkankaasta tehtyä perhosta, joista toista pidetään kankaan pinnalla kahdella sormella.
Laura suunnittelee seuraavaa työtään, johon tulee erilaisista heijastinkankaista tehtyjä perhosia.

Työpajoilla saa oppia uutta ilman paineita onnistumisesta

Taidepajalta Laura siirtyi Tekstiilipajalle, jossa hän on päässyt valmistamaan myyntiin meneviä tuotteita ja kokeilemaan monipuolisesti erilaisia työskentelytapoja. Tekstiilipajan kesätauon ajan hän toimi Sisustuspajalla.

”Kuvataide on ollut minulle jo ennestään tuttua harrastuksena ja oli pitkään myös ammattisuuntaus, jota kohti halusin pyrkiä. Olen edelleen kiinnostunut esimerkiksi kuvataidekasvatuksesta ja taiteiden tutkimuksesta”, Laura kertoo. 

”Tekstiilipaja on ollut erilainen kokemus. Vaikka olen aiemmin esimerkiksi neulonut paljon, on työskentely Tekstiilipajalla minulle vierasta. Se on eri tavalla rentouttavaa, kun ei ole samalla tavalla odotuksia itseään kohtaan vaan on oppimassa uutta”, hän jatkaa.

Sinisessä kehikossa kiinni oleva kirjailutyö, joka on tehty harmaalle kankaalle. Kankaalle on kirjailtu liloja kasveja ja kuvioita.
Tekstiilipajalla Laura on päässyt kokeilemaan muun muassa kirjontaa.

Tuotteiden valmistaminen myyntiin motivoi

Tekstiilipajalla Laura on päässyt kokeilemaan tuotesuunnittelua, kankaanpainantaa ja ompelua. Hän on muun muassa valmistanut OmniaShopissa myytäviä kukkaroita. Työskentely Tekstiilipajalla on vahvistanut Lauran omanarvontuntoa.

”Tämä on lisännyt tunnetta omasta kyvykkyydestä ja siitä, että minulla on jotain mitä tuoda pöytään, kun siirryn työelämään. Saa tunteen, että voin olla arvostettu työyhteisön jäsen”, Laura kuvailee.

Laura pitää kädessään neliskulmaista, vaaleanpunaista kankaanpalaa, johon on maalattu vihreitä ja liloja kohtia.
Tekstiilipajalla työskentely on ollut Laurasta rentouttavaa, sillä uutta oppiessa ei ole paineita onnistumisesta.

Työpajatoiminta tukee opiskelemaan hakemista

Nuorten työpajoilla kannustetaan hakemaan opiskelemaan ja pajajakson aikana onkin mahdollista esimerkiksi lukea pääsykokeisiin, tehdä ennakkotehtäviä tai suorittaa yksittäisiä opintoja, kuten esimerkiksi digitaitomerkkejä tai erilaisia korttikoulutuksia.

Laura on hakemassa kevään 2022 yhteishaussa yliopistoon opiskelemaan ainakin kulttuurien tutkimusta sekä kuvataidekasvatusta. Hän on hakenut opiskelemaan aiemminkin, ollessaan työpajalla sekä ennen sitä.

”Olen ehtinyt käydä hakuprosessin läpi pajatoiminnan aikana. Isoin etu oli, että kun se odottamisvaihe on vaikein, on samaan aikaan ollut miellyttävää tekemistä. Kun en saanut opiskelupaikkaa, oli kuitenkin tekemistä minkä koki itselleen hyödyksi ja arvokkaaksi.” 

Opiskelemaan hakeminen on usein pitkä prosessi, joka vaatii paljon aikaa ja energiaa. Keskellä kuntoutumisprosessia olevalle työpajatoiminta antaa hyvän laskeutumisalustan.

”Kun on työpajatoiminnassa ei tule sellaista hetkeä, jolloin miettii, että mitäs nyt teen elämälläni vaan saa ylläpidettyä mielentilaa, jossa jatkuvasti sisäistää uutta tietoa ja taitoja”, Laura pohtii.

Takaisin ylös
Tagit:
Työtä ja tulevaisuutta
Osallisuus
Taide ja käsityöt
Työllisyys