Liisa Väisänen on luennoinut taidehistoriaa menestyksekkäästi Espoon työväenopistossa jo vuosia. Ennen vuodenvaihdetta hänellä oli uusi idea – taidehistoriaa näkövammaisille. Liisa suoritti viime vuonna saavutettavuus opinnot Laurea ammattikorkeakoulussa. Siellä hän perehtyi erilaisiin rajoitteisiin oppimisessa. Tehtävänä oli luoda opiskelijapersoona, jolle etsiä oman oppiaineen opettamisen ratkaisuja. Liisa päätti lähteä liikkeelle siitä, mikä voisi olla haastavinta: ”Halusin luoda uusia ratkaisuja ja antaa uutta sellaisille ihmisille, joita ei ole ennen otettu huomioon tässä materiaalissa.”
Miten sanallistan kuvien maailman?
Miksi ajattelin, että voin onnistua tässä, pohjaa vahvaan näkemykseeni siitä, että kuvataide on kieli. Kieltä voi aina kääntää toiselle kielelle. Minä halusin kääntää kuvat toiselle kielelle, sellaiselle, jota toiset meistä eivät voi nähdä. Aiheen kuvaaminen on helpointa. Pensselin jälkien kuvailu käy suhteellisen helposti vertaamalla asiaa kosketeltaviin materiaaleihin. Eniten jouduin miettimään sitä, miten kuvata värit ihmisille, jotka eivät ole koskaan niitä nähneet. Etäopetuksessa lämpöarvot olivat haastavia. Päädyin kääntämään värejä äänimaailmaan. Äänien ja värien yhteys on monen tutkijan pohtima. Aristoteles näki äänet ja värit harmonian ilmentyminä. Isaac Newton taas aikoinaan kytki nuotit ja sateenkaarenvärit yhteen.
Värit ovat säveliä ja musiikkia
Myös muusikot ovat puhuneet sävelistä ja musiikista väreinä. Vähiten kuuluisa ei liene Franz Lisztin huomio orkesterilleen, jota hän johti. Hän pyysi heitä: ”Soittakaa hieman enemmän sinistä ja vähemmän vaaleanpunaista”. Kandinsky, joka oli maalari ja viulisti, taas pohti eri instrumenttien äänien värejä. Hän päätyi esimerkiksi siihen, että kirkas punainen on tuuban ääni, violetti on matalat vaskisoittimet, valkea on hiljaisuus ja musta on hetki, kun musiikki loppuu. Pohtiessani sitä, miten etäopetustilanteessa voin yhdistää äänet ja värit toisiinsa, Kandinskyn tapa tuntui parhaalta. Enhän voi olettaa, että kaikilla oppilailla on mahdollisuus tarkistaa sävelten korkeuseroja. Sen sijaan muistikuva soittimen äänestä on helpompi palauttaa mieleen opetustilanteen aikana, kun kuvailen teoksen äänimaailmaa. Opettaessa olen käyttänyt pohjana Kandinskyn teorioita, mutta olen itse muokannut ja täydentänyt niitä, sillä Kandinskyn teksteistä löytyy vain päävärit, ei kaikkia niiden sävyjä. Esimerkiksi kääntäessäni kuvankieltä ääneen sanon, että tässä teoksessa taivas on kevyen huilun sininen.
Dialogilla eteenpäin
Nyt kurssi on jo käynnissä ja vaikka opiskelijajoukko on pienehkö, ovat kaikki erilaisia. Joukossa on syntymäsokea, sokeutuva taiteilija, huonosti näkevä, näkönsä menettänyt jne. Toisin sanoen joillain oppilaistani on muistijälkiä väreistä, toisilla ei ole. Siinä mielessä haaste on samankaltainen kuin millä tahansa taidehistorian kurssilla. Sinne voi olla ilmoittautunut kuvataiteen harrastaja, taidehistoriaa jo opiskellut ja joku, jolla ei ole mitään pohjatietoja. Minä opin koko ajan ja pyydän palautetta jokaisesta tunnista, sillä tämä on pilotti. Samalla tavoin kuin osa ihmisistä ei tiedä, mitä on nähdä, niin minä en tiedä, mitä on ei-nähdä, eli etenemme dialogilla. Jaan materiaalit Power Point tiedostoina aina luentojen jälkeen, siten, että olen tehnyt kaikkiin kuviin vaihtoehtokuvaukset ja pidän materiaalit saavutettavina. Myös lisenssivapaita oppimateriaaleja esimerkiksi taulujen tulkinnoista löytyy Näkövammaisten liitolta (nkl.fi) ja Näkövammaisten kulttuuriyhdistyksestä (kulttuuripalvelu.fi). Itse en ole käyttänyt valmiita materiaaleja, vaan olen halunnut tehdä kaikki oppimateriaalini itse. Koen sen olevan tehtäväni opettajana. Hyvä apu kaiken valmistelussa on ollut luonnollisesti itse kurssi, mutta myös saavutettavuus materiaalia löytyy verkosta helposti. Esimerkiksi eOppiva-sivustolla (eoppiva.fi) on hyviä vinkkejä kaikkien asiakirjojen saavutettavaksi tekemiseksi.
Kurssi on vielä kesken. Palaute on ollut tähän mennessä innostavaa ja totta kai teen korjausliikkeitä sen mukaan, miltä oppilaista tuntuu. Toivon ihan valtavasti, että tämän tyyppinen kurssitoiminta voisi jatkua. Taidehistoria on valtavan iso osa ihmiskunnan historiaa ja se ei voi olla oikein, että yhdellä väestöryhmällä ei ole mitään mahdollisuutta tutustua siihen. Nyt on aika tehdä tämä tulkkaustyö kuvista äänelliseksi ja sanalliseksi.
Teksti: Liisa Väisänen, Symbolitutkija, FT
Oppia ja iloa
Tämä postaus kuuluu Oppia ja iloa -blogisarjaan.