Hyppää pääsisältöön

Mitä minun pitää osata? – Digitaidot kansalaistaitoina

Blogi | 24.02.2022
Rohkeutta tutustua ja kokeilla, avoimuutta ymmärtää sekä uskallusta pyytää tukea. Näihin kiteytyvät tärkeimmät digimaailmassa selviytymisen taidot.
Mies ja kirjat päässä

Ulkoa oppimisen voi unohtaa

Digitalisaation aikakaudella teknologia menee vauhdilla eteenpäin ja sähköisessä maailmassa tapahtuu paljon. Usein on vaikea tietää, mitä on tärkeää oppia ja mikä on asia, joka menee yhtä nopeasti ohi kuin on tullutkin. Maailmanmenossa mukana pysyminen vaatiikin elinikäistä oppimista ja jatkuvan muutoksen tiedostamista.

Digitaidoista puhutaan kansalaistaitona yleensä siinä mielessä, että pystyy hoitamaan omat asiat sähköisesti. Nähdäkseni kansalaistaidossa on myös kysymys siitä, että pystyy aidosti toimimaan yhteiskunnan jäsenenä sähköistyvässä maailmassa.

Ei ole niin tärkeää muistaa, miten jokin asia tehdään nyt. Ensi viikolla laitteen tai palvelun näkymä on voinut päivittyä, jolloin reititkin ehkä muuttuvat. Digimaailmassa voi unohtaa ulkoa oppimisen. Tärkeämpää on oppia etsimään, kysymään ja toimimaan. Näinhän myös teemme, jos saavumme uuteen paikkaan – kurkistamme nurkan taakse, kysymme apua ja palaamme tarvittaessa takaisin.

Tyhjä tie, jossa lukee start.

Uudenlaista lukutaitoa

Digitaitoihin liittyy digilukutaito. Se sisältää muun muassa symbolien lukutaitoa, tiedonhakua ja sen, että osaat arvioida tai kyseenalaistaa löydetyn tiedon luotettavuuden sekä ymmärryksen algoritmeista. Nämä kuulostavat vaikeilta asioilta, mutta yhdessä keskustellen tulevat helpommin ymmärrettäväksi.

Symbolien lukutaito: Laitteissa, ohjelmissa ja palveluissa käytetään yleisesti symboleja kuvaamaan tiettyjä asioita. Tyhjä suurennuslasi -kuvake on hakutoiminto, talo -kuvake tarkoittaa etusivua ja nuoli vasemmalle takaisin. Kuvakkeet yleensä säilyvät, vaikka niiden paikka muuttuisi. Ne ovat samoja, olipa ohjelma tai sivusto millä kielellä tahansa.

Tiedonhaku ja löydetyn tiedon arvioiminen: Haemme netin hakupalveluista asioita, joista kaipaamme tietoa. Myös jokaisessa palvelussa on omat hakutoimintonsa. Jos et tiedä, mitä tarkkaan ottaen pitäisi hakea, voit kokeilla eri sanoja ja tulosten myötä löydät sopivat hakusanat. Tiedon luotettavuuden arvioiminen tässä ajassa, kun jokaisen ihmisen on mahdollista julkaista mitä vain, on erittäin tärkeää.

Ymmärrys algoritmeista: Nettipalvelut tuovat meille tietyllä tavalla suodatettua tietoa. On hyvä tiedostaa, mitkä asiat niihin vaikuttavat ja ymmärtää, miksi löydämme sen, mitä löydämme.

Digitukea tarpeeseen

Yllä mainitut asiat vaativat lopulta melko vähän teknistä osaamista. Toki sitäkin vaaditaan, erityisesti alkuun pääsemiseen on hyvä tietää, miten omaa laitetta käytetään. Tukea tarjoaa moni taho niin henkilökohtaisten opastusten kuin tietoiskujen ja kurssien muodossa. Lue lisää työväenopiston Tietotuvista sekä Espoon digitukiverkostosta (espoo.fi).

Teksti: Satu Luhtanen, suunnittelijaopettaja, digiopettaja
Kuvat: Pixabay

Takaisin ylös
Tagit:
Oppia ja iloa
Digitalisaatio