Hyppää pääsisältöön

Kestävän kehityksen kurssit Espoon työväenopistossa

Blogi | 13.04.2022
Tiesitkö, että Espoon työväenopistossa on tarjolla kestävän kehityksen kursseja? Espoon työväenopiston kurssitarjonnassa on huomioitu kestävä kehitys kurssien suunnittelussa, toteutuksessa sekä käytettävissä kurssimateriaaleissa.
""
Huonekalun verhoilua

Espoon työväenopiston kestävän kehityksen kurssitarjonnassa on muun muassa vaatteiden tuunausta, verhoilua, ruokakursseja, kirjansidontakursseja sekä ajankohtaisten mediailmiöiden keskustelukurssi.

Kestävä kehitys on maailmanlaajuisesti, alueellisesti ja paikallisesti tapahtuvaa jatkuvaa ja ohjattua yhteiskunnallista muutosta. Päämääränä on turvata nykyisille ja tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet. Kestävän kehityksen perusehtona on biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien toimivuuden säilyttäminen. Kestävää kehitystä on ihmisen taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttamista pitkällä aikavälillä luonnon kestokykyyn.

Kestävää kehitystä edistävällä kurssilla on ekologinen lähestymistapa esimerkiksi kurssimateriaalien hankinnassa ja kierrätettyjen materiaalien suosimisessa kurssimateriaalina. Sosiaalinen ulottuvuus, yhteys ihmisten välillä ajasta ja paikasta riippumatta sekä aktiivinen kansalaisuus ovat kestävän kehityksen kursseilla tärkeä osa kurssin sisältöä. Kestävän kehityksen opetustarjonnassa nämä asiat ovat tärkeitä Espoon työväenopistossa.

Ilmonet -verkkopalvelussa (ilmonet.fi) voit etsiä kestävän kehityksen kursseja haku -toiminnon avulla, kirjoittamalla tekstikenttään ”kestävä kehitys”. Valitsemalla verkkosivun vasemmalla sivulla olevasta paikka -valinnasta Espoon työväenopisto, näet Espoon työväenopiston tarjoamat kestävän kehityksen kurssit. Kurssikuvauksissa on myös maininta kestävästä kehityksestä.

Kestävän kehityksen kurssien sisältö on monimuotoista. Esimerkiksi Vanhat vaatteet uusiksi -vaatetuunausta (ilmonet.fi) kurssilla korjataan, tuunataan, muokataan ja muodistetaan vanhoja vaatteita. Kurssilla on mahdollista luoda vanhoista vaatteista nykytarpeeseen sopiva vaatteita. Vaatteiden ompelu ja korjaus säästää luonnonvarjoja ja on kestävää kehitystä parhaimmillaan.

Espoon työväenopistossa on tarjolla myös useita kestävän kehityksen ruokakursseja (ilmonet.fi). Kurssilla käytettävät raaka-aineet ovat kestävän kehityksen mukaisia ja kurssin sisällössä on otettu huomioon ekologinen näkökulma. Maukkaan ruuan lisäksi kursseilla on mahdollisuus tutustua toiseen ruokakulttuuriin!

Tutustu kestävän kehityksen kurssien tarjontaan Espoon työväenopistossa. Löydä kurssivalikoimasta sinua kiinnostava kurssi, ja tule mukaan rakentamaan yhdessä kestävämpää tulevaisuutta.

Teksti: Mandi Moberg
Kuva: Omnia

Takaisin ylös
Tagit:
Oppia ja iloa
Kehittäminen
Kestävä kehitys
Taide ja käsityöt
Vastuullisuus