Hyppää pääsisältöön

Kädentaitopajalla saa luoda uutta ja käyttää luovuuttaan

Blogi | 02.02.2022
13-vuotiaasta saakka käsitöitä harrastanut Mari oli kädentaitopajalla kuntouttavassa työtoiminnassa. Sieltä hän siirtyi työkokeiluun keittiöpajalle. Seuraavaksi Mari aikoo opiskella itselleen uuden ammatin oppisopimuksella.
Kaksi kättä, joissa molemmissa kudontapuikot. Kutoo värikästä villasukkaa.

Kädentaitopajalla asiakkaat pääsevät esimerkiksi ompelemaan, neulomaan ja käyttämään luovuuttaan. Paja toimii kahdessa vuorossa, joten työskentelemään pääsee heti aamusta tai hieman myöhemmin päivällä. Pajalaiset luovat vanhasta uutta ja saavat olla itse suunnittelemassa valmistamiaan tuotteita. Kädentaitopajan tuotteita on myös myynnissä OmniaShopissa.

47-vuotias Mari kertoo, että parasta työpajatoiminnassa on se, että saa tehdä. Monelle työpajatoiminnassa tärkeintä onkin saada arkipäiviin sisältöä ja rytmiä.  Kädentaitopajalla Mari on päässyt käyttämään aiempaa osaamistaan ja oppinut uutta.

Omnian työpajatoiminta on asiakaslähtöistä. Asiakas saa itse määrittää pajajakson tavoitteet. Pajalla jokainen saa henkilökohtaista ohjausta oikean jatkopolun löytymiseen.

Tulevaisuudessa Mari haluaisi opiskella itselleen tekstiilialan tutkinnon. Sitä varten hänellä on etsinnässä alan työpaikka, jossa tutkinnon voisi suorittaa oppisopimuksella.

Takaisin ylös
Tagit:
Työtä ja tulevaisuutta
Taide ja käsityöt
Työllisyys