Hyppää pääsisältöön
Koronaohjeet Omniassa

Huopa taipuu moneksi

Blogi | 06.09.2021
Viime syksynä Käsityön taiteen perusopintojen ryhmällä oli vuorossa huovutusjakso. Aloitimme jakson tutustumalla erilaisiin villalaatuihin sekä kokeilemalla erilaisia huovutustekniikoita.
Huovutettuja pintoja
Huovutettuja pintoja

Huovutimme niin suomenlampaan villan, merinotopsin kuin merinoneulahuovankin avulla. Teimme kokeiluja erilaisilla kuviointitavoilla sekä erilaisilla tekniikoilla, joilla huovan pintaan saadaan kolmiulotteisuutta.

Keveitä huovutus kokeiluja.
Keveitä kokeiluja

Huovutusjakso koostui tekniikkakokeiluista sekä omavalintaisen kurssityön huovuttamisesta. Tarkoituksena oli kokeilujen kautta tutkia villaa materiaalina sekä huovutusta työtapana. Syksyn aikana opettelimme lisäksi villan värjäyksen erilaisia menetelmiä.

Huopapitsi kokeiluja.
Huopapitsiä

Syksy olikin työntäyteinen ja antoisa. Opiskelijoiden kokeilujen ja suunnitelmien kautta syntyi monenmoisia toinen toistaan upeampia kurssitöitä. Opettajana on aina kiinnostavaa nähdä, miten kokeilut käynnistävät prosesseja ja johtavat myös uusiin oivalluksiin.

Huovutettuja lapasia.
Lapasia

Alla koottuna kuvia kunkin opiskelijan kurssityöstä. Jos haluat tutustua töihin tarkemmin useampien kuvien kautta, kirjoituksen lopusta löydät linkin laajempaan kuvakoosteeseen.

Arja värjäsi itse työhönsä suomen lampaan villan kuituja erilaisilla värjäysmenetelmillä. Pohjan kelta-vihreät-sävyt ovat syntyneet kelta- ja punasipulin kuorilla värjäämällä. Mustikan siniset ja kukkien punaiset sävyt Arja värjäsi reaktioväreillä kylmävärjäysmenetelmällä. Villasta Arja huovutti lämpimän istuinalusen ystävälleen lahjaksi. Arjan työssä on sointuvat värit.

Arjan istuinaluset ja lapaset
Arjan istuinaluset ja lapaset

Deborah innostui huovutuksen eri tekniikoista ja teki valtavasti erilaisia kokeiluja. Tarkan suunnitelman ja määrätietoisen työskentelyn kautta Deborah toteutti kurssityönä ihastuttavan ja suuritöisen huopatakin. Deborah huovutti merinoneulahuovasta huopakangasta takkiin. Hän myös halusi sisällyttää takkiinsa mahdollisimman paljon huovutuksen erilaisia tekniikoita ja kuviointitapoja. Takki onkin täynnä huikeita ja mielenkiintoisia yksityiskohtia. Deborah myös kaavoitti takkinsa itse sekä ompeli takin kokonaan käsin. Hän myös liukuvärjäsi takissa käyttämänsä neulahuovan itse.

Deborahin takki ja yksityiskohdat.
Deborahin takki ja yksityiskohdat

Katja toteutti kurssityönään kaksi tuotetta: suomenlampaan villasta huovutetun eväslaukun sekä merinoneulahuovasta huovutetun kaulurin. Eväslaukun mitat olivat tarkat - huolellisesti mietityt ja lasketut. Kuviointina tukevassa eväslaukussa on kiinnostava kolmiulotteinen pintakuviointi. Kaulurissa merinoneulahuopa on huovutettu yhteen pehmeän silkkihuivin kanssa, jonka Katja on myös itse värjännyt. Kaulurissa molemmat puolet ovat kauniit ja sitä voi käyttää miten päin vaan.

Katjan eväslaukku ja tuubihuivi.
Katjan eväslaukku ja tuubihuivi

Leena on huovuttanut paljon aiemminkin. Silti hän jaksaa innostua ja tehdä kokeiluja ja tutkia uusia mahdollisuuksia. Leena huovutti kurssityönään tunikamekon sekä juhlahuivin. Tunikamekossa Leena huovutti merinovillatopsia puuvillaiseen pohjakankaaseen. Huopuessaan kiinni kankaaseen, villa kutistuu ja vetää kankaan samalla kivasti laskoksille. Tätä Leena hyödynsi tunikamekon helmassa. Juhlahuivissa on pohjana puuvillaharso, johon Leena on huovuttanut kiinni merinotopsista ja neulahuovasta esihuovutettuja kuvioita. Leenalla on huikea taito käyttää värejä.

Leenan unikamekko ja huivit.
Leenan tunikamekko ja huivit

Maria työskentelee hyvin suunnitelmallisesti ja hän otti kurssityökseen haastavan villajakun. Maria huovutti neulahuopaa, silkkikangasta ja -kuitua yhdistämällä huopakangasta, josta hän ompeli itselleen kauniin ja siron villajakun. Maria myös kuositteli kaavan mieleisekseen hyödyntämällä valmiskaavaa pohjalla ja hän myös värjäsi jakun huopakankaan itse.

Marian takki.
Marian takki

Minnan projektina oli huovuttaa päällinen vanhaan nojatuoliin. Minna asetteli huovan kuvioinnit huolellisesti ja huovutti suuria haastavia kappaleita. Huovutetun päällisen avulla Minna sai uudistettua vanhan nojatuolin ihastuttavasti. Päällisestä tuli graafisen tyylikäs.

Minnan tuolinpäällinen.
Minnan tuolinpäällinen

Ulla-Marja innostui merinoneulahuovasta ja huovutti siitä lapsen takin. Pehmeä, taipuisa neulahuopa soveltuukin hyvin myös lasten vaatteisiin. Ulla-Marja huovutti takkiin pieniä yksityiskohtia erilaisten kuviointitekniikoiden avulla. Hän myös värjäsi takissa käyttämänsä neulahuovan itse ja mietti huolellisesti sommitelman, miten yhdistää kiinnostavasti eri sävyiset neulahuovat. Takin ompelutyö on tehty huolellisesti ja myös jokainen pieni yksityiskohta on pohdittu tarkasti ja tehty viimeistellysti.

Ulla-Marjan takki
Ulla-Marjan takki

Teksti: Käsityön opettaja Leena-Kaisa Loukojärvi

Kuvakooste huovutetuista töistä ja tekovaiheista (Google drive).

Takaisin ylös
Tagit:
Oppia ja iloa
Kulttuuritoiminta
Taide ja käsityöt