|
Opiskelijoille suunnatun Omnia-lahjakilpailun 1. vaihe on käynnissä 30.11. saakka. Kilpailussa etsitään Omnian lahjoiksi sopivia kauniita ja kestäviä tuotteita sekä laadukkaita, edustavia ja mieleen jääviä palveluita. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Omniassa kilpailuaikana opiskelevat. Lue lisää
Suomen joukkue menestyi hyvin ammattitaidon maailmanmestaruuskilpailuissa Calgaryssa. Kotiin tuomisiksi joukkueella on kaksi kultamitalia, hopeamitali ja kaksi pronssista mitalia. Lue lisää
Omnia vahvistaa aikuiskoulutuksen asemaa perustamalla Omniaan aikuiskoulutuskeskuksen. Aikuisopiston toiminnassa irtaannutaan lukuvuosiin perustuvasta ajattelusta ja siirrytään koulutuksen kysyntälähtöiseen kehittämiseen ja tarjontaan. Näin aikuiset sekä työ- ja elinkeinoelämä otetaan kohderyhminä aiempaa paremmin huomioon. Markkinointinimenä säilyy Omnian aikuisopisto. Lue lisää
Koulutuksen järjestäjien yhdistys KJY ry on valittu eurooppalaisen ammatillisen koulutuksen yhteistyöjärjestön ensimmäiseksi puheenjohtajaksi. Molempien järjestöjen puheenjohtajana toimii kuntayhtymän johtaja Sampo Suihko. Lue lisää
Omniasta valmistui tänä keväänä upea joukko ammattilaisia. Ammattiopistossa valmistuneita oli 883 ja aikuisopistossa 365. Lue lisää
Laboratorioalan opiskelijoiden kehittelemä Omnia-kynttilä on voittanut vuosittain järjestettävän Omnia-lahjakilpailun. Voittaneen työryhmän nimi on LABS08SAC, ja ryhmä muodostuu kuudestatoista opiskelijasta. Lue lisää
Näin kirjoitti media-assistenttiopiskelija Sanni Simonen Omniassa järjestetyn Dodgeball-turnauksen jälkeen. Lue lisää
28.7.2008 11:42
|