Talouskoulusta saat hyvät eväät oman kotitalouden hoitoon, jolloin voit omien arvojesi mukaan keskittyä tulevaisuudessa enemmän opiskeluun ja uraan tai lisätä käden taidoilla ja luovuudella omaa ja läheistesi hyvinvointia ja viihtyisyyttä. Mikäli suunnittelet lähtemistä au-pairiksi ulkomaille, talouskoulun opeilla selviät helpommin taloustöistä ja sinulle jää enemmän aikaa tutustua maahan ja kieleen.
Talouskoulussa opiskellaan ruoanvalmistusta, leipomista, kodin ja tekstiilien hoitoa, sisustamista, kädentaitoja, yhteiskunta- ja kuluttajatietoa sekä vapaasti valittavia opintoja.
Opiskelun aikana on mahdollisuus suorittaa mm. ensiapu 1 -kurssi ja hygieniaosaamistodistus, joita voi hyödyntää myöhemmissä opinnoissa ja työelämässä. Talouskoulusta on mahdollisuus lähteä kolmen viikon harjoitteluun ulkomaille. Talouskoulu antaa hyvät eväät oman tai vieraan kotitalouden hoitamiselle sekä toimimiseen vastaavissa tehtävissä työelämässä.
Koulutuksen tavoite
Talouskoulun tavoitteena on, että opiskelija saavuttaa monipuoliset valmiudet oman
kotitalouden hoitamiseen tarkoituksenmukaisesti, taloudellisesti, turvallisesti ja luovasti. Hän kehittyy aktiiviseksi yhteiskunnan jäseneksi ja pystyy suunnittelemaan omaa uraa ja ammatinvalintaa.
Pääsyvaatimukset: Peruskoulu tai lukio
KOULUTUKSEN SISÄLTÖ
Pakolliset opinnot 17 ov
Ruoanvalmistus ja leipominen (7 ov)
Kurssilla suunnitellaan ja valmistetaan sekä taloudellista arkiruokaa että enemmän taitoa ja työtä vaativia ruokia ja leivonnaisia pieniin ja suuriin juhliin. Samalla opiskellaan perustietoa eri-ikäisten ihmisten ravitsemuksesta ja tavallisimmista erikoisruokavalioista.
Kodin ja tekstiilien hoito ja sisustaminen (4 ov)
Opinnoissa paneudutaan oman vaatetuksen ja kodin puhtaudesta huolehtimiseen sekä sisustamiseen.
Käsityöt (3 ov)
Sisältää omien vaatteiden ja kodin tekstiilien valintaa ja valmistamista ja / tai askartelua.
Yhteiskunnassa ja kuluttajana toimiminen (3 ov)
Kurssi sisältää kuluttaja- ja yhteiskuntatietoa sekä ensiapukurssin.
Vapaasti valittavat opinnot (3 ov), ryhmä voi valita mm. seuraavia aiheita:
Viittomakieli
Liikunta
Terveystieto
ATK ja viestintä
Lastenhoito
Kauneudenhoito
Kansainvälinen keittiö
Retki- ja grilliruoka
Alkoholi ruoanvalmistuksessa
Taide ja kulttuuri
Työharjoittelu > Työharjoittelu on mahdollista suorittaa myös ulkomailla!
Opiskeluaika: 20 ov, 5 kuukautta
Hakeminen: Kevään ja syksyn yhteishaku
Jatko-opinnot: Talouskoulun opintoja luetaan hyväksi matkailu-, ravitsemis- ja talousalan sekä sosiaali- ja terveysalan opinnoissa.